Viimeinen työpäivä takana. Teimme hyvää työtä. Kiva paikka oli, kannattaa mennä työharjoitteluun. Ja olivat sen verran tyytyväisiä ilmeisesti, ettei meidän koulun oppilaille jatkossakaan ainakaan porttikieltoa ole.
Tavarat on pakattu ja kaikki tarvittava byrokratia toimitettu. Nyt vaan pitää juoda Pepsit pois ja odotella huomista. Sitten pitkästi matkustelua kohti kotia. Onneksi näin viimeisenä päivänä on kiva ilma. Toivottavasti huomenna kotimatkapäivänäkin on.
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Jee!
Sain työharjoittelun yhteydessä tehtävistä opinnäytteistä työnantajalta arvioksi täydet kolmoset, ja ilmeisesti itse harjoittelustakin on kiitettävä arvio tulossa.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Viimeisiä päiviä
Nyt alkaa jo tosissaan olla valmis lähtemään kotiin. Pitää vaan saada kaiken maailman viralliset paperit täytettyä ja asiat sumplittua sille mallille, että voi torstaina lähteä rauhallisin mielin kohti Málagan lentokenttää. Viimeinen viikonloppu oli ihan mukava, säät suosivat rantaa pitkin kävelyä. Nyt vain kuuntelen kuulokkeilla hyvää musiikkia ja mietin mitä kaikkea kivaa pääsee pitkästä aikaa tekemään kun pääsee kotia. Pitää houkutella joku mukaan Kuiluun ottamaan muutaman vapaavalintaisen alkoholijuoman pitkästä aikaa. Ehkä. Sitten jatkuu koulu studiokuvauksen merkeissä, mutta melkein heti tuleekin sitten talviloma. Silloin aion nukkua, saunoa ja syödä enkä juuri muuta. Kotiin palaamisessa harmittaa vain yksi asia: on vielä talvi.
Mutta tässä ehkä viimeisiä kuvia täältä (ellei sitten vaikka kotiinlähtöpäivänä tule vielä näpsittyä).
Kuollut kala rantavedessä. Höh.
"Hei, nimeni on Pepe Porras". En tiedä mitä tuo oikeasti tarkoittaa.
Tykkäsin näistä kapeista sivukujista, joita oli rannan läheisyydessä. Niiltä löytyi kivan näköisiä taloja ja paljon brittiläisiä pubeja.
Hauva katseli parvekkeelta ohikulkijoita.
Sisilisko rannan kiviaidalla.
Hieno talo. Pääsisipä itsekin asumaan tuollaiseen.
Mutta tässä ehkä viimeisiä kuvia täältä (ellei sitten vaikka kotiinlähtöpäivänä tule vielä näpsittyä).
maanantai 14. helmikuuta 2011
tokavika viikko alkaa jännästi
Töissä tänään: siivouspäivä. Päätoimittajan isä tulee asumaan toimituksen tiloihin joksikin aikaa (?!), joten koko paikka jynssättiin puhtaaksi. Itse pesin ikkunoita. Ne olivatkin ulkopuolelta aika järkyttävän paskaiset. Varmaankin viereiseltä kukkulalta (sieltä missä on se jättiläishärkä) tulee tuulen mukana hiekkaa niihin. Muutoin töissä on ollut aika tapahtumaköyhää, kun lähinnä odotellaan toimittajilta juttuja valmiiksi että saa taittaa.
Nyt on ollut todella upeita ilmoja, on ollut mukavaa vain istua rantakadulla aidalla ja katsella näkymiä (merkiltään Porsche tai tupla-X-kromosomi, molemmissa nähtävissä upeita muotoja).
Nyt on ollut todella upeita ilmoja, on ollut mukavaa vain istua rantakadulla aidalla ja katsella näkymiä (merkiltään Porsche tai tupla-X-kromosomi, molemmissa nähtävissä upeita muotoja).
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Oho, minulla on jotain asiaakin. Olevinaan.
Olen täällä ollessani lihonut neljä kiloa. Johtunee siitä, että joka päivä ostan töissä ruokatunnilla paketin donitseja sekä tölkin limsaa, ja vapaa-aikana syön useita välipaloja. Omalla kohdallani lihominen ei ole erityisen huono asia, sillä painan nytkin vaivaiset 54 kiloa. En tosin ole mitään maailman pisimpiä miehiä huimalla 168 senttimetrin mitallani joten se vähän kompensoi sitä, mutta aikamoinen tuulenheiteltävä höyhensarjalainen olen joka tapauksessa. Kummasti noita kiloja en kyllä mitenkään havaitse missään (toivoisin havaitsevani, mielestäni olen ällön laiha). Onhan se kuitenkin yhtä paljon kuin neljä litraa vettä. Mihin se menee? Varmaan aivoihin; joskus tunnen itseni sellaiseksi läskipääksi.
Toisiin asioihin.
Haluaisin jo oikeisiin töihin. Haluan saada palkkaa. Haluan kiivetä edes yhden pykälän ylöspäin elintasossa: olisi tonnin tai edes viidensadan arvoinen auto kolmensadanviidenkympin arvoisen sijasta (niin mukava kuin renkailla kulkeva peltilaatikkoni onkin), mukava pikku yksiö/kaksio kolkon soluasunnon sijasta ja varaa joskus muuhunkin kuin karjalanpiirakoihin ja joka toinen viikko vanhempien luona käymiseen. Satun vain opiskelemaan sellaista alaa, että pitää olla suhteita tai poikkeavaa erityislahjakkuutta päästäkseen koulutusmaailmasta työmaailmaan (tältä ainakin minusta näyttää). Jo useita vuosia täysi-ikäisyyden puolella viettäneenä ei oikein ole helppoa löytää jaksamista opiskeluun, kun saan siitä itselleni vain opintotuen josta on kuun loppuun mennessä jäljellä enää haikea muisto. Täällä pääsen tietysti näyttämään osaamistani, mutta tuntuu ettei mitään työnantajaa kiinnosta tyyppi joka osaa vain tehdä tavalliseen pieneen sanomalehteen tavallisia pieniä grafiikankäppyröitä samalla tavalla kuin kuka tahansa muu, joka on sitä opiskellut. Vaikka kuinka tykkäisin tehdä sitä.
Tulipas kumman negatiivissävytteinen kirjoitus siihen nähden, että olen tänään ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella useista syistä. Ilmat ovat olleet viime aikoina parhaimpia tähän mennessä täällä kokemiani, töissä on ollut tavanomaista mukavampaa, ja kotiinlähtökin lähestyy. Ostin pullaakin. Äitihän toki tekee parempaa pullaa, mutta Thelman Pullapuodista löytyy varsin mainio korvike tähän hätään. Silti tässä varsinkin iltaisin pyörii aina mielessä ajatus, että ei mene enää pitkään, kun pääsen mm. sellaiseen suihkuun, jossa tulee tasaisen varmasti lämmintä vettä eikä vaihtelevasti polttavan kuumaa ja jääkylmää. Pikkusiskon koiratkin – nuo pehmeät, hauskat ja ihanat vuffet – ovat varmaan jo unohtaneet minut!
"Jaksa vielä vähän aikaa, Tuukka! Käy vaikka jossain mielenkiintoisessa paikassa!" No, budjetin rajoissa kaikki näkemisen arvoinen on mielestäni kyllä nähty jo. Työkään tuskin tulee tarjoamaan enää mitään uutta. Saan enää ideoita, mitä kivaa voisin täällä tai muualla maailmassa tehdä, jos vain olisi vähän enemmän rahaa. Ja sehän on kiinni tuosta aiemmin mainitsemastani palkallisiin töihin pääsemisestä. Löytyisi edes nainen, tai jotain. Mitä niillekään osaa jutella, anyways? Jos nainen ei ole nörtti kuten minä ja tykkää konemusiikista, autoista ja peleistä, en välttämättä kykene mielekkääseen keskusteluun. On kyllä niitäkin hetkiä, jolloin osaan keskustella parin lauseen verran jostakin "normaalista" asiasta, kuten säästä, sääennusteesta tai jonkun toisen maan säästä, tai ehkä elintarvikkeiden hintatasosta, mutta keskustelutaitoni on silti melko rajoittunut. Yleisin repliikkini on "jaa" tai "joo". Enkä osaa luontevasti kysellä toisesta ihmisestä mitään olennaista (harrastuksista, mistä tykkää ja mistä ei, onko hiphop hänenkin mielestään hirveätä kuraa, jne. tai mitä ihmettä yleensä kysellään kun yritetään saada selville onko toinen ihminen kumppaniainesta), joten on hyvin vaikea tutustua kehenkään joka ei ole täysin tai melkein samanlainen kuin minä itse.
Kauhea avautuminen. Mistä tuo tuli? Yleensä tähän aikaan ajatuksissani liikkuu vain "minkähän hassun videon seuraavaksi katsoisin internetistä" tai "tulipas tähän biisiin hyvä melodia vahingossa". Kumma maailma.
Toisiin asioihin.
Haluaisin jo oikeisiin töihin. Haluan saada palkkaa. Haluan kiivetä edes yhden pykälän ylöspäin elintasossa: olisi tonnin tai edes viidensadan arvoinen auto kolmensadanviidenkympin arvoisen sijasta (niin mukava kuin renkailla kulkeva peltilaatikkoni onkin), mukava pikku yksiö/kaksio kolkon soluasunnon sijasta ja varaa joskus muuhunkin kuin karjalanpiirakoihin ja joka toinen viikko vanhempien luona käymiseen. Satun vain opiskelemaan sellaista alaa, että pitää olla suhteita tai poikkeavaa erityislahjakkuutta päästäkseen koulutusmaailmasta työmaailmaan (tältä ainakin minusta näyttää). Jo useita vuosia täysi-ikäisyyden puolella viettäneenä ei oikein ole helppoa löytää jaksamista opiskeluun, kun saan siitä itselleni vain opintotuen josta on kuun loppuun mennessä jäljellä enää haikea muisto. Täällä pääsen tietysti näyttämään osaamistani, mutta tuntuu ettei mitään työnantajaa kiinnosta tyyppi joka osaa vain tehdä tavalliseen pieneen sanomalehteen tavallisia pieniä grafiikankäppyröitä samalla tavalla kuin kuka tahansa muu, joka on sitä opiskellut. Vaikka kuinka tykkäisin tehdä sitä.
Tulipas kumman negatiivissävytteinen kirjoitus siihen nähden, että olen tänään ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella useista syistä. Ilmat ovat olleet viime aikoina parhaimpia tähän mennessä täällä kokemiani, töissä on ollut tavanomaista mukavampaa, ja kotiinlähtökin lähestyy. Ostin pullaakin. Äitihän toki tekee parempaa pullaa, mutta Thelman Pullapuodista löytyy varsin mainio korvike tähän hätään. Silti tässä varsinkin iltaisin pyörii aina mielessä ajatus, että ei mene enää pitkään, kun pääsen mm. sellaiseen suihkuun, jossa tulee tasaisen varmasti lämmintä vettä eikä vaihtelevasti polttavan kuumaa ja jääkylmää. Pikkusiskon koiratkin – nuo pehmeät, hauskat ja ihanat vuffet – ovat varmaan jo unohtaneet minut!
"Jaksa vielä vähän aikaa, Tuukka! Käy vaikka jossain mielenkiintoisessa paikassa!" No, budjetin rajoissa kaikki näkemisen arvoinen on mielestäni kyllä nähty jo. Työkään tuskin tulee tarjoamaan enää mitään uutta. Saan enää ideoita, mitä kivaa voisin täällä tai muualla maailmassa tehdä, jos vain olisi vähän enemmän rahaa. Ja sehän on kiinni tuosta aiemmin mainitsemastani palkallisiin töihin pääsemisestä. Löytyisi edes nainen, tai jotain. Mitä niillekään osaa jutella, anyways? Jos nainen ei ole nörtti kuten minä ja tykkää konemusiikista, autoista ja peleistä, en välttämättä kykene mielekkääseen keskusteluun. On kyllä niitäkin hetkiä, jolloin osaan keskustella parin lauseen verran jostakin "normaalista" asiasta, kuten säästä, sääennusteesta tai jonkun toisen maan säästä, tai ehkä elintarvikkeiden hintatasosta, mutta keskustelutaitoni on silti melko rajoittunut. Yleisin repliikkini on "jaa" tai "joo". Enkä osaa luontevasti kysellä toisesta ihmisestä mitään olennaista (harrastuksista, mistä tykkää ja mistä ei, onko hiphop hänenkin mielestään hirveätä kuraa, jne. tai mitä ihmettä yleensä kysellään kun yritetään saada selville onko toinen ihminen kumppaniainesta), joten on hyvin vaikea tutustua kehenkään joka ei ole täysin tai melkein samanlainen kuin minä itse.
Kauhea avautuminen. Mistä tuo tuli? Yleensä tähän aikaan ajatuksissani liikkuu vain "minkähän hassun videon seuraavaksi katsoisin internetistä" tai "tulipas tähän biisiin hyvä melodia vahingossa". Kumma maailma.
tiistai 8. helmikuuta 2011
"Päätös"
Kesällä ajan autolla johonkin jännään paikkaan. Ehkä Ruotsin kautta Tanskaan ja mahdollisesti siitä vielä Saksaan (syystä että siellä on Nürburgring, muuten koko maa inhottaa minua). Tietysti vain jos nyt sattuu varaa ja aikaa olemaan enkä jänistä. Kirjoitan siitäkin sitten tänne.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Gibraltar
Nyt on Gibraltaria ihmetelty. Sinne mennessä joku hämäräheppu yritti huijata meiltä rahaa pyytämällä kahtakymmentä euroa jolla olisi muka saanut pysäköintiin oikeuttavan lipun, vaikka tiesimme siellä olevan ilmaisia parkkipaikkoja. Joku paikallinen hääti hiipparin sitten pois meitä häiritsemästä. Loppujen lopuksi päädyimme maksamaan pysäköinnistä silti, sillä emme löytäneet muuta parkkipaikkaa kuin jonkin ostoskeskuksen parkkitalon, eikä kumpaakaan meistä huvittanut ajella kapeita ja hämmentäviä katuja yhtään pitemmälle. Oli pakko jalkautua jossakin. 3,90 puntaa taisi olla pysäköinnin kustannus loppujen lopuksi.
Koska näytin kameroineni ja karttoineni niin turistilta kuin ihminen voi näyttää olematta japanilainen, sain olla jatkuvasti kieltäytymässä tarjotuista opastetuista kiertoajeluista. Lopulta kuitenkin mentiin sellaiselle, kun Esko maksoi. Pakkohan Rockin huipulla oli käydä kun Gibraltariin meni, ja kiertoajelu pikkubussilla oli kuitenkin helpoin tapa. 25 euron hinnalla sai ajelun sekä liput tippukiviluolaan ja tunneleihin. 9 euroa olisi maksanut köysiradalla kulkeminen ja noihin lisänähtävyyksiin muutama euro olisi mennyt erikseen. Viimeinen vaihtoehto, käveleminen, olisi ollut itselleni kutakuinkin mahdotonta. Kyseessä sentään oli mahdottoman korkea ja jyrkkä kalliomuodostelma eikä mikään pikkunyppylä.
Vuorella sitten käytiin ensin alemmalla näköalatasanteella. Sieltä näkyi Afrikkaan asti. Seuraavaksi tippukiviluolassa en ottanut valokuvia, sillä sitä oli "ihmistetty" liikaa. Se ei ollut luonnollisessa tilassaan. Tunnelmavalaistus ja tasoitetut lattiat, tukevasti rakennetut portaat ja esiintymislava katsomoineen tekivät paikasta ehkä hienon näköisen sinänsä, mutta se teki luolasta lavastemaisen, kaupallisen tuotteen jonka sisällä voi kävellä. Luolan jälkeen vuorossa oli vuoren huippu, jossa kieltämättä oli upeat näköalat. Siellä oli myös apinoita, jotka hyppivät auton päällä ja vierailijoiden ympärillä. Kauheaa turismin pilaamaa luontoa, melkein hävetti olla itse sellaisella kiertoajelulla. Viimeisenä kävimme tylsissä ja ahdistavan matalakattoisissa sotatunneleissa, joissa oli vain tykkejä ja keskeneräistä näyttelymateriaalia.
En suosittele matkailukohteeksi, paitsi jos tykkää epäaidosta turistimöllöttämisestä. Hinnatkin ovat korkeammat kuin Espanjassa, eivätkä pelkät hienot näköalat riitä oikein syyksi mennä sinne muuten kuin täältä Etelä-Espanjan alueelta.
Mutta kuvia.
Apinoita ja Atlantti–Välimeri -laivaliikennettä.
The Rock of Gibraltar.
Apina suorittaa spontaania mainontaa. Tai sitten ihan vain maistaa, onko taksista varastettu mainoslappu syötävää.
Menin vankilaan. Menin suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ei sittenkään, vaan tämä on sotatunneleista. Siellä on lukuisia ikkunoita, joista voi vahtia tuon murikan ympäristöä. Lentokenttä näkyy. Se on jännä kenttä, kun tie kaupunkiin kulkee kiitoradan yli. Liikenne vain katkaistaan siksi aikaa, kun lentokone tulee tai lähtee.
Koska näytin kameroineni ja karttoineni niin turistilta kuin ihminen voi näyttää olematta japanilainen, sain olla jatkuvasti kieltäytymässä tarjotuista opastetuista kiertoajeluista. Lopulta kuitenkin mentiin sellaiselle, kun Esko maksoi. Pakkohan Rockin huipulla oli käydä kun Gibraltariin meni, ja kiertoajelu pikkubussilla oli kuitenkin helpoin tapa. 25 euron hinnalla sai ajelun sekä liput tippukiviluolaan ja tunneleihin. 9 euroa olisi maksanut köysiradalla kulkeminen ja noihin lisänähtävyyksiin muutama euro olisi mennyt erikseen. Viimeinen vaihtoehto, käveleminen, olisi ollut itselleni kutakuinkin mahdotonta. Kyseessä sentään oli mahdottoman korkea ja jyrkkä kalliomuodostelma eikä mikään pikkunyppylä.
Vuorella sitten käytiin ensin alemmalla näköalatasanteella. Sieltä näkyi Afrikkaan asti. Seuraavaksi tippukiviluolassa en ottanut valokuvia, sillä sitä oli "ihmistetty" liikaa. Se ei ollut luonnollisessa tilassaan. Tunnelmavalaistus ja tasoitetut lattiat, tukevasti rakennetut portaat ja esiintymislava katsomoineen tekivät paikasta ehkä hienon näköisen sinänsä, mutta se teki luolasta lavastemaisen, kaupallisen tuotteen jonka sisällä voi kävellä. Luolan jälkeen vuorossa oli vuoren huippu, jossa kieltämättä oli upeat näköalat. Siellä oli myös apinoita, jotka hyppivät auton päällä ja vierailijoiden ympärillä. Kauheaa turismin pilaamaa luontoa, melkein hävetti olla itse sellaisella kiertoajelulla. Viimeisenä kävimme tylsissä ja ahdistavan matalakattoisissa sotatunneleissa, joissa oli vain tykkejä ja keskeneräistä näyttelymateriaalia.
En suosittele matkailukohteeksi, paitsi jos tykkää epäaidosta turistimöllöttämisestä. Hinnatkin ovat korkeammat kuin Espanjassa, eivätkä pelkät hienot näköalat riitä oikein syyksi mennä sinne muuten kuin täältä Etelä-Espanjan alueelta.
Mutta kuvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)