Valmistautumassa kotimatkaan.

Viimeinen työpäivä takana. Teimme hyvää työtä. Kiva paikka oli, kannattaa mennä työharjoitteluun. Ja olivat sen verran tyytyväisiä ilmeisesti, ettei meidän koulun oppilaille jatkossakaan ainakaan porttikieltoa ole.

Tavarat on pakattu ja kaikki tarvittava byrokratia toimitettu. Nyt vaan pitää juoda Pepsit pois ja odotella huomista. Sitten pitkästi matkustelua kohti kotia. Onneksi näin viimeisenä päivänä on kiva ilma. Toivottavasti huomenna kotimatkapäivänäkin on.

Jee!

Sain työharjoittelun yhteydessä tehtävistä opinnäytteistä työnantajalta arvioksi täydet kolmoset, ja ilmeisesti itse harjoittelustakin on kiitettävä arvio tulossa.

Viimeisiä päiviä

Nyt alkaa jo tosissaan olla valmis lähtemään kotiin. Pitää vaan saada kaiken maailman viralliset paperit täytettyä ja asiat sumplittua sille mallille, että voi torstaina lähteä rauhallisin mielin kohti Málagan lentokenttää. Viimeinen viikonloppu oli ihan mukava, säät suosivat rantaa pitkin kävelyä. Nyt vain kuuntelen kuulokkeilla hyvää musiikkia ja mietin mitä kaikkea kivaa pääsee pitkästä aikaa tekemään kun pääsee kotia. Pitää houkutella joku mukaan Kuiluun ottamaan muutaman vapaavalintaisen alkoholijuoman pitkästä aikaa. Ehkä. Sitten jatkuu koulu studiokuvauksen merkeissä, mutta melkein heti tuleekin sitten talviloma. Silloin aion nukkua, saunoa ja syödä enkä juuri muuta. Kotiin palaamisessa harmittaa vain yksi asia: on vielä talvi.

Mutta tässä ehkä viimeisiä kuvia täältä (ellei sitten vaikka kotiinlähtöpäivänä tule vielä näpsittyä).

Kuollut kala rantavedessä. Höh.

"Hei, nimeni on Pepe Porras". En tiedä mitä tuo oikeasti tarkoittaa.

Tykkäsin näistä kapeista sivukujista, joita oli rannan läheisyydessä. Niiltä löytyi kivan näköisiä taloja ja paljon brittiläisiä pubeja.

Hauva katseli parvekkeelta ohikulkijoita.

Sisilisko rannan kiviaidalla.

Hieno talo. Pääsisipä itsekin asumaan tuollaiseen.

tokavika viikko alkaa jännästi

Töissä tänään: siivouspäivä. Päätoimittajan isä tulee asumaan toimituksen tiloihin joksikin aikaa (?!), joten koko paikka jynssättiin puhtaaksi. Itse pesin ikkunoita. Ne olivatkin ulkopuolelta aika järkyttävän paskaiset. Varmaankin viereiseltä kukkulalta (sieltä missä on se jättiläishärkä) tulee tuulen mukana hiekkaa niihin. Muutoin töissä on ollut aika tapahtumaköyhää, kun lähinnä odotellaan toimittajilta juttuja valmiiksi että saa taittaa.

Nyt on ollut todella upeita ilmoja, on ollut mukavaa vain istua rantakadulla aidalla ja katsella näkymiä (merkiltään Porsche tai tupla-X-kromosomi, molemmissa nähtävissä upeita muotoja).

Oho, minulla on jotain asiaakin. Olevinaan.

Olen täällä ollessani lihonut neljä kiloa. Johtunee siitä, että joka päivä ostan töissä ruokatunnilla paketin donitseja sekä tölkin limsaa, ja vapaa-aikana syön useita välipaloja. Omalla kohdallani lihominen ei ole erityisen huono asia, sillä painan nytkin vaivaiset 54 kiloa. En tosin ole mitään maailman pisimpiä miehiä huimalla 168 senttimetrin mitallani joten se vähän kompensoi sitä, mutta aikamoinen tuulenheiteltävä höyhensarjalainen olen joka tapauksessa. Kummasti noita kiloja en kyllä mitenkään havaitse missään (toivoisin havaitsevani, mielestäni olen ällön laiha). Onhan se kuitenkin yhtä paljon kuin neljä litraa vettä. Mihin se menee? Varmaan aivoihin; joskus tunnen itseni sellaiseksi läskipääksi.

Toisiin asioihin.

Haluaisin jo oikeisiin töihin. Haluan saada palkkaa. Haluan kiivetä edes yhden pykälän ylöspäin elintasossa: olisi tonnin tai edes viidensadan arvoinen auto kolmensadanviidenkympin arvoisen sijasta (niin mukava kuin renkailla kulkeva peltilaatikkoni onkin), mukava pikku yksiö/kaksio kolkon soluasunnon sijasta ja varaa joskus muuhunkin kuin karjalanpiirakoihin ja joka toinen viikko vanhempien luona käymiseen. Satun vain opiskelemaan sellaista alaa, että pitää olla suhteita tai poikkeavaa erityislahjakkuutta päästäkseen koulutusmaailmasta työmaailmaan (tältä ainakin minusta näyttää). Jo useita vuosia täysi-ikäisyyden puolella viettäneenä ei oikein ole helppoa löytää jaksamista opiskeluun, kun saan siitä itselleni vain opintotuen josta on kuun loppuun mennessä jäljellä enää haikea muisto. Täällä pääsen tietysti näyttämään osaamistani, mutta tuntuu ettei mitään työnantajaa kiinnosta tyyppi joka osaa vain tehdä tavalliseen pieneen sanomalehteen tavallisia pieniä grafiikankäppyröitä samalla tavalla kuin kuka tahansa muu, joka on sitä opiskellut. Vaikka kuinka tykkäisin tehdä sitä.

Tulipas kumman negatiivissävytteinen kirjoitus siihen nähden, että olen tänään ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella useista syistä. Ilmat ovat olleet viime aikoina parhaimpia tähän mennessä täällä kokemiani, töissä on ollut tavanomaista mukavampaa, ja kotiinlähtökin lähestyy. Ostin pullaakin. Äitihän toki tekee parempaa pullaa, mutta Thelman Pullapuodista löytyy varsin mainio korvike tähän hätään. Silti tässä varsinkin iltaisin pyörii aina mielessä ajatus, että ei mene enää pitkään, kun pääsen mm. sellaiseen suihkuun, jossa tulee tasaisen varmasti lämmintä vettä eikä vaihtelevasti polttavan kuumaa ja jääkylmää. Pikkusiskon koiratkin – nuo pehmeät, hauskat ja ihanat vuffet – ovat varmaan jo unohtaneet minut!

"Jaksa vielä vähän aikaa, Tuukka! Käy vaikka jossain mielenkiintoisessa paikassa!" No, budjetin rajoissa kaikki näkemisen arvoinen on mielestäni kyllä nähty jo. Työkään tuskin tulee tarjoamaan enää mitään uutta. Saan enää ideoita, mitä kivaa voisin täällä tai muualla maailmassa tehdä, jos vain olisi vähän enemmän rahaa. Ja sehän on kiinni tuosta aiemmin mainitsemastani palkallisiin töihin pääsemisestä. Löytyisi edes nainen, tai jotain. Mitä niillekään osaa jutella, anyways? Jos nainen ei ole nörtti kuten minä ja tykkää konemusiikista, autoista ja peleistä, en välttämättä kykene mielekkääseen keskusteluun. On kyllä niitäkin hetkiä, jolloin osaan keskustella parin lauseen verran jostakin "normaalista" asiasta, kuten säästä, sääennusteesta tai jonkun toisen maan säästä, tai ehkä elintarvikkeiden hintatasosta, mutta keskustelutaitoni on silti melko rajoittunut. Yleisin repliikkini on "jaa" tai "joo". Enkä osaa luontevasti kysellä toisesta ihmisestä mitään olennaista (harrastuksista, mistä tykkää ja mistä ei, onko hiphop hänenkin mielestään hirveätä kuraa, jne. tai mitä ihmettä yleensä kysellään kun yritetään saada selville onko toinen ihminen kumppaniainesta), joten on hyvin vaikea tutustua kehenkään joka ei ole täysin tai melkein samanlainen kuin minä itse.

Kauhea avautuminen. Mistä tuo tuli? Yleensä tähän aikaan ajatuksissani liikkuu vain "minkähän hassun videon seuraavaksi katsoisin internetistä" tai "tulipas tähän biisiin hyvä melodia vahingossa". Kumma maailma.

"Päätös"

Kesällä ajan autolla johonkin jännään paikkaan. Ehkä Ruotsin kautta Tanskaan ja mahdollisesti siitä vielä Saksaan (syystä että siellä on Nürburgring, muuten koko maa inhottaa minua). Tietysti vain jos nyt sattuu varaa ja aikaa olemaan enkä jänistä. Kirjoitan siitäkin sitten tänne.

Gibraltar

Nyt on Gibraltaria ihmetelty. Sinne mennessä joku hämäräheppu yritti huijata meiltä rahaa pyytämällä kahtakymmentä euroa jolla olisi muka saanut pysäköintiin oikeuttavan lipun, vaikka tiesimme siellä olevan ilmaisia parkkipaikkoja. Joku paikallinen hääti hiipparin sitten pois meitä häiritsemästä. Loppujen lopuksi päädyimme maksamaan pysäköinnistä silti, sillä emme löytäneet muuta parkkipaikkaa kuin jonkin ostoskeskuksen parkkitalon, eikä kumpaakaan meistä huvittanut ajella kapeita ja hämmentäviä katuja yhtään pitemmälle. Oli pakko jalkautua jossakin. 3,90 puntaa taisi olla pysäköinnin kustannus loppujen lopuksi.

Koska näytin kameroineni ja karttoineni niin turistilta kuin ihminen voi näyttää olematta japanilainen, sain olla jatkuvasti kieltäytymässä tarjotuista opastetuista kiertoajeluista. Lopulta kuitenkin mentiin sellaiselle, kun Esko maksoi. Pakkohan Rockin huipulla oli käydä kun Gibraltariin meni, ja kiertoajelu pikkubussilla oli kuitenkin helpoin tapa. 25 euron hinnalla sai ajelun sekä liput tippukiviluolaan ja tunneleihin. 9 euroa olisi maksanut köysiradalla kulkeminen ja noihin lisänähtävyyksiin muutama euro olisi mennyt erikseen. Viimeinen vaihtoehto, käveleminen, olisi ollut itselleni kutakuinkin mahdotonta. Kyseessä sentään oli mahdottoman korkea ja jyrkkä kalliomuodostelma eikä mikään pikkunyppylä.

Vuorella sitten käytiin ensin alemmalla näköalatasanteella. Sieltä näkyi Afrikkaan asti. Seuraavaksi tippukiviluolassa en ottanut valokuvia, sillä sitä oli "ihmistetty" liikaa. Se ei ollut luonnollisessa tilassaan. Tunnelmavalaistus ja tasoitetut lattiat, tukevasti rakennetut portaat ja esiintymislava katsomoineen tekivät paikasta ehkä hienon näköisen sinänsä, mutta se teki luolasta lavastemaisen, kaupallisen tuotteen jonka sisällä voi kävellä. Luolan jälkeen vuorossa oli vuoren huippu, jossa kieltämättä oli upeat näköalat. Siellä oli myös apinoita, jotka hyppivät auton päällä ja vierailijoiden ympärillä. Kauheaa turismin pilaamaa luontoa, melkein hävetti olla itse sellaisella kiertoajelulla. Viimeisenä kävimme tylsissä ja ahdistavan matalakattoisissa sotatunneleissa, joissa oli vain tykkejä ja keskeneräistä näyttelymateriaalia.

En suosittele matkailukohteeksi, paitsi jos tykkää epäaidosta turistimöllöttämisestä. Hinnatkin ovat korkeammat kuin Espanjassa, eivätkä pelkät hienot näköalat riitä oikein syyksi mennä sinne muuten kuin täältä Etelä-Espanjan alueelta.

Mutta kuvia.

 Apinoita ja Atlantti–Välimeri -laivaliikennettä.

 The Rock of Gibraltar.

Apina suorittaa spontaania mainontaa. Tai sitten ihan vain maistaa, onko taksista varastettu mainoslappu syötävää.

Menin vankilaan. Menin suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ei sittenkään, vaan tämä on sotatunneleista. Siellä on lukuisia ikkunoita, joista voi vahtia tuon murikan ympäristöä. Lentokenttä näkyy. Se on jännä kenttä, kun tie kaupunkiin kulkee kiitoradan yli. Liikenne vain katkaistaan siksi aikaa, kun lentokone tulee tai lähtee.

Nopeita näpsyjä 3

Ajoin tänään kilometrin korkeudessa. Mahtava vuoristotie Rondaan. Kamera oli mukana.

Uutuuttaan kiiltävä Fiat Panda. Ihan mukava ajaa tuollaista vuoristossakin, kunhan vain pysyy alemmilla vaihteilla. Moottoripyöriä ja hienompia autoja ajeli tuota tietä ees taas niin maan kauheasti, eikä ihme. Kyseessä on upein paikka ajaa, missä olen ollut. Mutkitteleva kiipeäminen kohti korkeuksia ja Rondan kaupunkiin. Ronda sijaitsee melkein 800 metrin korkeudessa merenpinnasta, mutta tien korkein paikka lienee hiukan yli kilometrissä.

 Esko on turisti.

 Matkalla näkyi paljon vuohia. Valitettavasti niistä en saanut mitään kunnollista kuvaa. Tuolla ne kuitenkin köpöttelivät tienvarsilla siellä täällä.

Pitkä viikonloppu tulossa

Maanantai on vapaapäivä. Tämä siksi, että teimme eilen ja tänään hieman ylitöitä, jotta lehti saataisiin painoon ajoissa. Huomenna kai täytyy sitten taas lätkiä lehtiin osoitetarroja. Saimme nyt jopa nimemme lehden tekijätietoihin.

Vaikuttaa siltä, että suunnitelmamme auton vuokraamisesta viikonlopuksi taitaa toteutua. Mahdollisesti joku pieni Fiiatti kolmeksi päiväksi hinnalla, joka jakautuu 50 euroon per ukko. Otimme töistä lainaan Aurinkorannikon matkaopaskirjasen ja ajellaan sitten minne milloinkin huvittaa. Jos nyt asiat menevät suunnitelmien mukaan. Itseäni siinä nyt kiinnostaa lähinnä vain halu päästä veivaamaan ohjauspyörää sekä liikkumaan kävelyvauhtia nopeammin ja mukavammin.

Havainnollinen kuvainnollistus

Ylityö.
Jumitus.
Energiavaje.
Toisen työnteon vierestä tuijottaminen.
Tämän rivin pitäisi olla pidempi kuin edellisen, ja nythän se on.
Lupaus mahdollisesta ylimääräisestä vapaapäivästä, kunhan helmikuun lehti on painossa.
Teinpä sentään hienon ilmoituksen.

My point exactly. My day exactly.

Muffinssi.

Eläinmaailman edustaja ryhtyi jalankulkijaksi.

Nopeita näpsyjä 2

Yhtäkkiä yllättäen, sää muuttui päivän aikana pitkään kestäneen ankeuden jälkeen taas aurinkoiseksi. Siispä vihdoin pääsimme kiipeämään kukkulalle ihmettelemään jättiläishärkää ja maisemia. Rämpytin kameran nappuloita ja se tuotti muistikortille seuraavanlaista dataa.


Siinä se muumueläin nyt on läheltä. Korkeusarvioksi sanoisin noin 11 metriä. Moni on jonkinlaisen puumerkin tai muun töherryksen tuonne jättänyt, itse tyydyin vain nappaamaan linssin läpi valoa kennolle.


Siellä oli myös joku outo torni.






Esko on turisti.


Maisema. Ihan taaimmaisena juuri ja juuri pystyy näkemään lumihuippuiset, vähän isommat vuoret. Sielläpäin on kai joku laskettelukeskus.


Fuengirola on tämän näköinen kaupunki.



Ett' semmosta. Töissä alkaa tekemistä riittää kun seuraavan numeron valmistuminen lähestyy. Ilmoituksia suunnitellaan ja artikkeleja taitetaan täyttä häkää. Onneksi työpaikan lähellä olevasta ruokakaupasta saa hyviä donitseja ja tölkkikokista, niin ei ankeinakaan päivinä lopahda energia kesken.

Continuar mañana tai jotai

Sain idean.

Tämä on lähinnä koulua varten. Istuskelin töissä toimetonna ja ajattelin ajatuksia. Syntyi idea. Sen voi parhaiten selittää seuraavilla kuvilla jotka juuri exporttasin InDesignista taittamisen täyteisen iltapäivän jälkeen. Katso järjestyksessä (zoom ja lue kohta "lehden esittely"):

Nopeita näpsyjä

Osoittelin kameraa sinne ja tänne. Kuten tavallista, kuvaa klikkaamalla näet isomman version.


Missä vuori loppuu, siinä pilvi alkaa.


Lupu.


Kalastuspaatti asiaankuuluvine lokkiparvineen.


Kovin suuria aaltoja ei ole vielä näkynyt.


Todella hyödyllinen liikennemerkki. Enhän omin silmin näe, että edessäni on T-kirjaimen muotoinen betonilla päällystetty kiviröykkiö jossa ei voi muualle mennä.


Ranta ei tähän vuodenaikaan ole kaikista houkuttelevimmillaan, paitsi kalastajille ja aarteenetsijöille.

Jo vähän koti-ikävääkin

Ei nyt tullut valokuvaamisesta taikka kukkulalle kiipeämisestä mitään. Pilvistä ja viileää. Ei saa ravintolasta edustavia kuvia eikä kukkulalle huvita harmaan taivaan alla mennä. Vuoretkin - jotka onneksi ympäröivät paikan kivasti suojaten niin, että epämieluisammat sääilmiöt jäävät vähäisiksi - katosivat tällä kertaa pilviin.

Jos ihmettelette, miksi en kirjoita töistä juuri yhtään, se johtuu siitä ettei siellä tapahdu kauheasti mitään kirjoittamisen arvoista. Työharjoittelupäiväkirja on sitten erikseen, ja sen lukeminen tulnee olemaan suunnilleen yhtä mielenkiintoista kuin pino Kauppalehden tilauslaskuja. Yhä vain työpäivät koostuvat yksinkertaisten ilmoitusten suunnittelusta, satunnaisesta osoitetarrojen liimailusta yms. askartelusta sekä toimettomana istuskelusta. Tänään sentään päästiin hieman aikaisemmin pois, kiitos koko kaupunginosan laajuisen sähkökatkon.

Aika on kulunut nopean tuntuisesti, mutta koti-ikävä alkaa pikkuhiljaa tulla. Haluan saunaan ja koiria silittämään. Haluan ajaa autollani (toivottavasti se on vielä ehjä kun palaan, sanokaa mitä sanotte mutta Nissan Sunny on helkkarin hyvä auto). Haluan Valion kevytmaitoa, en tätä hikisen hylamaidon makuista outoa lecheä joka sellaisenaan on minusta juomakelvotonta ja kahvissa siitä tulee vain paha mieli. Oma sänky ja Outokummun kämpän sänkykin houkuttaisivat enemmän kuin natiseva ja hieman liian lyhyt sänky jonka päätypuu tekisi mieli nikkaroida paremmaksi (eli irti).

Ruoka sentään on hyvää, ja ne teistä jotka kuulevat heiton "helevetin hyviä makkaroita" päässään samoin lausuttuna kuin minä, naurahtanevat, mutta juuri tuon kommentin haluan makkaroista sanoa. Sopivan suolaista kinkkumakkaraa, jotain etäisesti lauantaimakkaran kaltaista mutta yksinkertaisesti parempaa makkaraa, sekä salamia jota pystyy oikeasti syömään. Kaikki tuo jonkin paikallisen Pirkkaa vastaavan systeemin järkevähintaisessa tuotevalikoimassa. Ruisleipää tietty kaipaa, mutta mitään muuta Suomelle tyypillistä ei oikeastaan. Täällä alkaa tehdä mieli opetella itse tekemään ruokaa. Oliiviöljy (sitä tavaraa muuten löytyy sellaisissa älyttömissä ämpärin kokoisissa jumbopulloissakin) näyttää ihan siltä kuin se kutsuisi minua kaatamaan sitä pannulle ja pistämään kanaa tai kalaa paistumaan.

Ei sillä että meitä olisi täällä nälässä pidetty; meidät majoittava Kirsi tekee hyvää ruokaa ja Esko puolestaan mainiota risottoa silloin kun Kirsi ei satu olemaan paikalla. Sitä paitsi ruokatarvikkeet ovat halpoja, supermercadossa ei pieniruokainen poika juuri köyhtymään pääse.

Subtítulos en español tai jotai

Näkymiä

Yritimme mennä kukkulan huipulle, mutta ei löytynyt mistä sinne pääsisi kulkematta yksityisalueiden läpi. Pitää toisella kertaa kokeilla kukkulan toiselta puolelta, työpaikan läheltä. Ainakin kartassa näyttäisi siltä, että sieltä voisi päästä. Mutta tulipahan käppäiltyä... ja näppäiltyä! Illemmalla taas tutkin rannan lähellä olevia katuja. Siellä oli paljon kaikenlaista mielenkiintoista, pitää tutkia joskus tarkemmin.


Pupuja


Tällä kadulla oli useampikin hieno kaksipyöräinen




Oho, täällä oli tämmöinenkin


Isännän taloa vahtiva perro


Suomalaiset turistit ihmettelemässä arkkitehtuuria

Hymyileminen on kivaa. Täällä se on helppoa. Ja kun vielä kulkee pää pystyssä, näkee muitakin hymyjä. Nuoret señoritat varsinkin osaavat hymyillä kauniisti!

Eläimistä ja muuta juttua

Meidän ihmisten lisäksi täällä on tietysti muitakin eläimiä. Lintuja on todella paljon. Niistä suuri osa on sellaisia, jotka ovat täällä talvilomalla meiltä pohjoisesta. Eivät, onnekkaat, juuri pakkasia elämänsä aikana koe. Iltaisin puut ovat täynnä äänekkäästi sirkuttavia pikkulintuja. Siis kirjaimellisesti täynnä; jokainen puu on lintukuoro joka kilpailee liikenteen metelin kanssa.

Koirien omistajat eivät paljoa säännöistä piittaa. Hauvat kulkevat usein irrallaan ja jalkakäytävät on miinoitettu niiden jätöksillä. Silti, vaikka koiran irrallaan pitämisestä voi saada sakot.

Kissoja olen nähnyt vain yhden. Työpaikan rakennuksen pihassa silloin tällöin ottaa oranssi laiha kissa nurmikolla aurinkoa. Liekö omistajaton.

Viikonloppuna on tiedossa uudenlaista ohjelmaa: saimme tehtäväksi suunnitella eräälle ravintolalle hieman näyttävämpi ilmoitus lehteen. On siis hyvä tekosyy käydä siellä syömässä samalla kun valokuvaamme näkymiä siellä. Lisäksi suunnitelmissani on kiivetä viereisen kukkulan laelle katsomaan maisemia sekä lähemmin sitä jättikokoista härkää josta kerroin aiemmin. Saa sitten taas kuvia laitettua tänne.

Eka numero valmis

Espanjan Sanomien tammikuun numero on viimein lähtenyt postiin. Tänään koko aamupäivä liimailtiin Suomeen menevien lehtien osoitetarroja ja pakattiin ne lehdet laatikoihin. Osoitteesta päätellen yksi lehti meni syntymäkuntaani Ristiinaankin. Sain myös kunnian liimata osoitelapun meidän koulullemme menevään kappaleeseen.

Tässä tammikuun lehdessä ei vielä ole paljon Eskon ja minun tekemää materiaalia. Yhden aukeaman taitto, pari ilmoitusta, kaavio asuntojen hinnoista sekä pieni Suomen lipun kuva olivat ainoat kohdat kyseisessä numerossa, joihin minulla on ollut osallisuutta. Tähän mennessä työpäivät ovat olleet suurelta osin istuskelua tehtäviä odotellessa.

Saatiin viimein oma avainnippu työpaikalle. Nyt ei tarvitse aamulla painaa summeria ja odottaa päätoimittajan laskevan meidät sisään. Tosin lähes jokaikinen lukko täällä tuntuu reistaavan mikä milläkin tavalla, usein avainta saa renklata jonkin aikaa ennen kuin ovi suostuu aukeamaan. Saisivat Abloyta kaupata tännekin.

Kaupassa tuli vastaan jännä löytö: rommikolan ainekset yhdessä paketissa. Pakkaus sisälsi siis pullon kokista ja pullon rommia, yhteensä hintaa olisi ollut vajaat 13 euroa.

Aion lähiaikoina käydä paikallisessa eläintarhassa, kunhan vain voittaisin joukkoliikenteen inhoni tai innostuisin asiasta tarpeeksi jaksaakseni kävellä sinne. Se on kaupungin toisella puolella. Käsitykseni mukaan siellä olisi simpanssejakin, ja olen aina halunnut nähdä niitä.

misä mä ole?

Tämänhetkinen olinpaikkani googlen katunäkymässä. (joku noista parvekkeista viidennessä kerroksessa) Siitä voit tutkia lähiympäristöäni.

Lehden tammikuun numero on nyt valmis ja se meni juuri painoon. Ilmoitusvalmistustyöt ovat hankalia kun niihin ei aina ole kunnollista aineistoa vaan se pitää haalia käsiinsä mainostajan nettisivuilta milloin missäkin abysmaalisen epätarkassa bittikarttamuodossa tai kopioida amatöörimäisesti tehdyistä doc-tiedostoista. Työ on sen takia hieman tyhmää, kun joitakin asioita tehdään niin epäammattimaisesti. Toisaalta se tarkoittaa tietysti myös sitä, että opiskelijan taidot varmasti riittävät, mutta ei siinä mitään opikaan kun tietää jo valmiiksi ihan ensimmäisen luokan perusosaamisen kautta että ei tätä näin kannattaisi tehdä. Taittopuoli sitten taas on ihan hyvää harjoitusta, siinä on oikeaoppisemmat käytännöt ja typografiaa pitää miettiä.

Huomenna mercadoon hamstraamaan halpoja elintarvikkeita (kahden litran Pepsi eurolla!)

Locos y popos tai jotai

Loppiainen!

Joku hässäkkä meneillään. Loppiainen on täällä iso juhla. Lapset heittelevät koristelluista kärryistä karkkia väkijoukolle ja kaikenlaisia hahmoja käppäilee mukana. Jotkut rummuttavat. Kuvasin paljon enemmänkin, mutta näillä nettiyhteyksillä ei oikein kannata yrittää tämän isompia videoita lähetellä, enkä halua pakata niitä ihan mössöksi.

Kulkueen mentyä ohi (perässä tuli tehokkaat kadunlakaisukoneet) lähdin takaisinpäin. Löysin paljon mielenkiintoisia kauppoja ja kahviloita. Aamulla uumoiltiin sateen mahdollisuutta, mutta ilmasta vain tuli kosteampaa ja lämpimämmän tuntuista. Sopii minulle.

Töissä alkaa jo pikkuhiljaa painua mieleen espanjankielisen InDesignin toiminnot. Työssä on vain se ongelma, että meitä on kaksi tekemässä yhden ihmisen työtä. Kaksi, joilla molemmilla on omat mutta yhtä hyvät näkemykset asioista.

Viikonloppuna kun on enemmän aikaa, voisin kävellä pidemmälle. Liikkumisen suhteen aion pitäytyä omissa jaloissani. En haluaisi maksaa matkustamisesta täällä, varsinkin kun ainakin taksien kanssa pitää ilmeisesti pitää varansa ettei kuski keksi ihan omia hintojaan.

Kapiten, kapiten, das ist sauerkraut! tai jotai

lomakohde?

Olen nyt tsekkaillut hieman lähiympäristöä. Aika samanlaista kuin Kanarian saarilla, harmaahiekkaista rantaa riittää, ilma tuoksuu samalta, ja pieniä kauppoja on rantakatu täynnä. Ravintoloita löytyy runsaasti. Tekisi mieli käydä syömässä pitkästä aikaa kunnon ravintolaruokaa, mutta yksin olen vähän avuton lähtemään sellaisiin.





Tuolla rannalla ei ui kukaan, vaikka vesi tuntui melko lämpimältä eivätkä aallot ole suuria. Olin siellä tosin illalla, mutta en muista päivälläkään nähneeni ihmeemmin liikehdintää siellä. Liekö sitten turistit ainoita, joita kiinnostaa uida tuossa lätäkössä joka Välimerenä tunnetaan. Hassua, ettei turisteja ole talvella paljoa, sillä ei täällä ainakaan meille yleensä kylmässä kärvisteleville suomalaisille ole ollenkaan hassummat olosuhteet.

Löysin ison simpukankuoren.

Aion ehkä huomenna käydä "skandikorttelissa", josta saa ostettua suomalaista ruokaa ja sen sellaista. Jos sillä reissulla vaikka löytyisi joku kiva ruokapaikka missä voisi jotkut perus ranskikset tilata.

Suosittelisin tätä paikkaa lomakohteeksi, jos yksinkertainen loma meren rannalla on sinun juttusi. Tuo elävästi mieleen lapsena tekemäni matkat Teneriffalle, Gran Canarialle ja Lanzarotelle. Lämpöä ei ole liikaa, mutta suorassa auringonpaisteessa ihan tarpeeksi kenelle tahansa eikä illallakaan nyt kuoliaaksi palellu. Matkamuistoja voi ostella ja rannalla olisi ainakin tähän aikaan vuodesta tilaa. Suorastaan tuntuu vähän kummalliselta käydä aina välillä istumassa työpaikalla jotain grafiikkaa näpräämässä, kun muuten eläytyy niin kovasti niihin lapsuuden lomamatkoihin.

Buenas noches tai jotai

Havaintoja, osa 1

-Espanjalaiset eivät ilmeisesti tunne muita rakennusmateriaaleja kuin betonin. Kaikki täällä on tehty betonista ja kivestä ja talojen väriskaalakin on hulppeasti muutama erilainen keltaisen sävy ja muutama erilainen vaaleanpunaisen sävy.

-Ihan ihme lintuja.

-Väittivät, penteleet, että täällä olisi kylmä. Täällähän on juuri sopivan lämmintä, itse asiassa juuri tätä kirjoittaessani piti siirtyä pylvään taakse istumaan kun aurinko grillasi otsaani. Tuossa on pöydällä lämpömittari mutta siihen on koko ajan paistanut suoraan aurinko jonka takia se näyttää kolmeakymmentä. Todellinen ilman lämpötila lienee jossakin 15-20 asteen tienoilla.

-Tämä (kuva oikealla) on hirmu iso härkä. En tiedä pääseekö sitä helposti lähemmäs katsomaan varmistuakseni asiasta, mutta aikuinen mies näyttäisi mahtuvan vielä toinen mies reppuselässä kulkemaan sen jalkojen alitse. Saatan erehtyä suuntaan tai toiseen tuossa kokoarviossa, sillä se on todella hämmentävän näköinen rakennelma. Se on litteä, ja se näyttää uhkaavalta.

-En ole tähän mennessä nähnyt yhtään polkupyörää. Ei noilla kapeilla kaduilla tuollaisessa liikenteessä olisikaan hyvä pyöräillä.

-Suomalaisia on ihan oikeasti paljon täällä. Sauvakäveleviä mummoja, ravintoloissa istuvia keski-ikäisiä ja omissa riennoissaan viihtyviä nuoria. Kieltämme kuulee joka paikassa.

Saapuminen

Nettiyhteyden kanssa oli aluksi ongelmia, mutta nyt sattui löytymään salasanaton wlan jota ilmeisesti aiemmatkin täällä kävijät ovat käyttäneet. Näyttää kyllä siltä, ettei jatkuvaa internetinkäyttömahdollisuutta voida pitää itsestäänselvyytenä, kun isäntäperhe käyttää omissa koneissaan mokkuloita enkä minä viitsisi itselleni sellaista täällä hankkia.

Kirjoitan tätä nyt asunnon parvekkeelta, viidennestä kerroksesta. Tai oikeastaan kuudennesta, sillä ensimmäinen kerros on täällä nollas. Talo on melko lähellä työpaikkaa, siedettävän kävelymatkan päässä. Eilinen tänne tuleminen oli aika raastava kokemus, joka koostui loputtomasta mihinkään liikkumattomissa jonoissa jonottamisista, mihinkään liikkumattomien matkatavaroiden odottamisesta ja ylettömästä hikoilusta.

Työpaikalle pääseminen oli pienen etsiskelyn takana, mutta puhelinsoitto selkiytti asiaa. Täällä on melkein kaikki taloyhtiöt aidattu ja useaan paikkaan pitää mennä usean lukitun portin ja oven läpi. Työtehtävät ovat sinänsä yksinkertaisia ja vapaa-aikaa jää hyvin: tammikuun numero on jo lähes valmis ja sen pitäisi mennä torstaihin mennessä painoon. Loppukuun verran on aikaa tehdä seuraavan kuun numeroa. Tänään emme tehneet muuta kuin yhden yksinkertaisen ilmoitusvalmistustehtävän ja ihmettelimme espanjankielistä InDesignia. Huomenna menemme töihin kymmeneksi.

Adiós tai jotai